8. elokuuta 2012

Vinoranskis ja koko kynnen water decalseja

Kameralla on joku ihme ongelma (tai sitten se vaan johtuu musta ja mun kuvanotto ajankohdista), kun ei millään saa otettua edes siedettevää kuvaa kynsistä, joita olen tehnyt nyt viime viikon aikana ehkä joka kolmet näiden kahden esittelyssä olevan lisäksi ? Kuvat eivät vain miellytä mieltäni millään muotoa, enkä edes kehtaa moista potaskaa täällä julkaista. Kaiken lisäksi minulla todettiin poskiontelotulehdus, joten olen sairaslomalla muutaman päivän, eli kynsien tekemiselle löytyy aikaa! No, kuitenkin nyt esittelen teille kahdet manikyyrit, jotka olen tehnyt enemmän ja vähemmän itse. 


Tällä hetkellä kynsillä on yllä oleva vinomanikyyri. Pohjalle laitoin Classicsin sävyä 12, jonka päälle laitoin pari kerrosta Wet n Wildin Wild Shine sävyä E435G Sparked. Rajan peitin punaisilla 2mm strasseilla sekä hopeilla 1,5mm strasseilla. Ihan kivat, mutta luultavasti koitan väkertää huomenna uudet.. Ideoita?


Tässä on nämä koko kynnen water decalsit. Ihanat ! Ostin ne kohta kaksi kuukautta sitten Sanna Taralta vaivaisella eurolla. Päätin siis kokeilla miten nämä toimivat. Kuitenkin kävi niin, että kokeilin aiemmin pariin kynteen laittaa näitä, mutta eihän se oikein onnistunut. No, nyt totesin että taktiikkani oli täysin väärä ! Tyhmänä yritin leikata decalsit kynnen kokoisiksi.. Huoh ! Eilen löysin Youtubesta TÄMÄN videon, jossa näytetään erittäin hyvin miten näitä käytetään. Minulla ongelmana tosin oli se, että ensinnäkin ryhdyin värkkäämään näitä keskellä yötä ja kiireellä laitettuna sain huomata kuinka herkästi decalsit repeää. Vasempaan käteen näitä laittaessani menetin hermoni ja luovutin. Ajattelin kuitenkin julkaista nämä täällä blogissa, sillä olen ehdottomasti sitä mieltä, että kannattaa ainakin harkita tällaisten hankintaa ja kokeilemista. Todella kauniithan nuo ruusut ovat. Sanna Taralta löytyy edelleen vieläkin hienompia koko kynnen decalseja ( Siirtokuva-arkit 1 & Siirtokuva-arkit 2) hintahaarukalla 1-2€. Ei lainkaan paha !

Kävin tänään Seppälässä katsastamassa olisiko siellä kynsilakkoja alennuksessa. Olihan siellä, ja mukaan tarttuikin 3kpl Classicsin lakkaa; sininen, punertava ja violetti, 1€/kpl. Ajattelin hyödyntää näitä leimailuissa, sillä olen todennut tuon Classicsin hopean olevan oivallinen leimauslakka! Mitä mieltä sinä olet?

Millaisia ajatuksia kynnet herättivät tällä kertaa? Oletko kokeillut koko kynnen water decalseja?

2 kommenttia:

  1. hei oisin kysyny ihan ei-liity-mihinkään et ootko ikinä käyttäny magneettilakkoja, millasta jälkee vois olla odotettavissa ? tällänen merkki ois tilaus-harkinnassa: http://bit.ly/PcysR4 thanks! ps sun blogi on mahtava ja noist water decalseista tuli upeet ! C:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ! Itseasiassa juuri hetki sitten ostin Citymarketista pari Flormarin magneettilakkaa, ja eilen sitten testailin illalla. Mutta joko oon ihan sukka käyttämään sitä magneettia, tai sitten on tuotteessa vika.. Luulen kyllä, että tällä kertaa on kyllä tekijässä. Idea on tosi yksinkertainen, mutta ite ainakin jatkuvasti tökkään magneetilla kynteen, tai sitten pidän magneettia liian kaukana.. Pitäisi itsekin lukea joitakin vinkkejä magneettilakkojen käytöstä.. Tosta lakasta en osaa kyllä lainkaan sanoa, en meinaan ole itse tuohon törmännyt missään blogissa tms. Harmi ettei musta nyt ole kauheasti apua tässä, mutta mielestäni olin fiksu kun ostin 6€/2kpl harjotteluun nuo magneettilakat.. Uskoisin, että ihan Flormarin magneettilakoillakin voisi saada ihan hyvän tuloksen, jos vain osaisi magneettia käyttää :D Välillä meinaan tuli melko vahvakin kuvio.. Oletko googlaillut tuon merkkisiä magneettilakkoja, jos sattuisi löytymään vaikka jonkinlaista "arvostelua" tms? Ja hei kiitos ! Noi Water decalsit oli vaan niin työlästä laittaa yöllä että ei tosiaan päätynyt ihan molempiin käsiin :D

      Poista

Asialliset kommentit on aina tervetulleita ! :)