Tässä teille pienet "swatcaukset" tällä kertaa näistä Flormareista. Kyseessä on siis Supershine Miracle Colors sarjan kolme sävyä; U22, U28 ja U02. Lisäksi kaksi Neon -lakkaa; N007 ja N002. Supershine Miraclet ovat pullokooltaan 10ml ja Neonit 11ml.
Laitoin noiden U -alkuisten flormareiden alle kerroksen mustaa lakkaa, sillä nämä eivät todellakaan ole peittäviä ! Aika kivalta nämä mun mielestä näyttää mustan päällä.
N007 on oikeasti vihreä neonlakka, jonka koostumus on mielenkiintoinen. Vähän niinkuin jelly, mutta kuitenkin peittävämpi. Minulla tätä on kynsissä kolme kerrosta, silti kärjestä paistaa hieman läpi, joten kaipaisi vielä kerroksen tai ehkä jopa kaksi.
N002 on rehellisesti sininen neon lakka. Olen useinkin kirjoittanut siitä, kuinka en pidä sinisistä lakoista jne. Mutta tämä on oikeastaan aika kiva! Yllätin itsenikin. Samanlainen koostumus kuin N007:lla. Laitoin kolme kerrosta, ja peitti ainakin tuon pikkurillin kynnen hyvin, tosin pidemmillä kynsillä luultavasti paistaisi kärjestä läpi.
U22 on kellertävän kultainen lakka, joka oikeastaan taittoi hieman vihreään mustan päällä. Kokeilin tätä ensin kynnelle niin, etten laittanut alle mitään. No, eipä kynnellä näkynyt muutakuin hieman kultaista kimalletta ! Koostumus on melko paksu, ja levittämisessä tuotti ehkä hieman tuskaa se, että tuntui jäävän "kaljuja kohtia". Kynsillä lakkaa on 2-3 kerrosta.
U28 on räikeän kimaltelevä violetti/lila, jonka olin itseasiassa jo aiemmin ostanut Tarjoustalostakin. Olen kuullut, että nämä U -alkuiset Flormarit olisivat "duochromeja" ? Jostain blogista luin joskus aiemmin. Tämä U28 kuitenkin näyttäisi olevan enemmänkin violetti lakka, jossa on "purppuraista" shimmeriä. Levittyvyydessä oli hieman samoja ongelmia kuin U22:sen kanssa, mutta tästä selvisin laittamalla ohuita kerroksia ja useamman. Laitoin muistaakseni 2-3 kerrosta.
U02 on nätti vaaleanpunainen lakka, jossa on kultaisen/keltaisen sävyistä shimmeriä. Tässä lakassa se "duochrome" näkyy vielä selkeämmin kuin U28:ssa. U22:sessä tällaista en havainnut oikeastaan lainkaan. U02 on näistä ehdoton suosikkini ! Tässäkin sama levittyvyys ongelma oli toki, mutta jos siitä selviää ohuilla kerroksilla niin miksipä ei?
N007, josta kärki hieman kuultaa läpi ! |
Tässä postauksessa esitellyt lakat sain siis Flormarin maahantuojalta. Huomenna kannattaa tulla katsomaan arvostelua Flormarin magneettilakoista !!
Pienikysely: Onko tällaiset postaukset kivoja? Onko niistä kenellekään hyötyä? :)
On kivoja nää (:
VastaaPoistaKiva kuulla ! (: etten ihan "turhaan" kirjottele ja pitkästytä kaikkia lukijoita.. :D
Poistaon kiva postaus et pitkästytä =)
VastaaPoistaHyvä ! :) Piti varmistaa, etten tosiaan pitkästytä ketään kuoliaaksi :D
Poistauu mikä u28.. <3 Just mun näkönen. :)
VastaaPoista