15. maaliskuuta 2012

Sanomalehtikynnet Part 1

Löysin tällasten kynsien teko ohjeen eräästä blogista ja halusin kovasti kokeilla itekkin ! Sain todeta, ettei Hämeenlinnan viikkouutiset -sanomalehti ole tähän tarkotukseen ihan paras mahdollinen. Ei tuo teksti tarttunut ihan niin kivasti. Ekaks yritykseks mielestäni ihan ok. Vaikkakin nuo palaset liikahteli, joten tekstit ei tullu senkään takia selkeästi.

Jatkan näiden tekoa vielä, aion koristella näitä lisää. En ole ihan varma miten, mutta teen sen huomenna. Näiden kanssa säädin koko tämän päivän, kun ensin aion käyttää ihan eri väristä pohjalakkaa, muttei se oikein toiminut. En antanut sen kuivua kunnolla ! Sitten päädyin tähän valkoseen (joka muuten näytti super kivalta siellä Sonnela -blogissa) ainakin tekniikan kokeilemis mielessä.

En tiedä kiinnostaako teitä, mutta selitän nopeasti ohjeen näiden tekoon:
1. Leikkaa 10 hieman reilu kynnen kokoista palasta sanomalehteä, vissiinkin hieman paksumpi sanomalehti jne. parempi.


2. Tämän voi tehdä ihan vaan vedellä, jolloin muste ei irtoa niin hyvin, tai sitten desinfiointiaineella. Kostuta palanen märäksi ja paina ko. tekstipuoli alaspäin (kynttä vasten) ja paina reippaasti yli 10s. Ohjeen mukaan oli jtn 10-15s tai pitempään ja ainakin mä huomasin ettei tuo 10-15s aika riitä alkuunkaan.


3. Ota palanen pois, viimeistele manikyyri värittömällä päällyslakalla !

Huom ! Ihan tosi täytyy sitten antaa hyvinhyvin kuivua.. Itellä kesti näiden valkosten kuivuminen semmoset 3 tuntia ennenku uskalsin säätää enempää. Tosin, mun lakat on pitkän lakkailu tauon takia mennykki ihan kököiks. Täytyy sitku rikastun nii hankkia kunnon lakkavarastot !

Ideoita näiden koristeluun ? En haluaisi jättää näin yksinkertaisiksi. :) Help me ! 


ps. onko kiva nähdä taas Nail Art postauksia? Sain muuten töitä R-kioskilta ! :) Jei !

2 kommenttia:

  1. Kannattaa käyttää lumenen lakkoja. ne kuivuu minuutis. mulla ainakin:)

    VastaaPoista
  2. ihanat kynnet, koitanpas heti + liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit on aina tervetulleita ! :)