Olen halunnut jo pitkään tehdä korsettikynnet, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ehkä se johtuu siitä, etten halunnut tehdä "perus" juttua, vaan halusin siihen jotakin erilaista. Näistä voin sanoa rehellisesti, että tykkään ja paljon! Leopardikuvio on kiva lisä näihin, ja "röyhelö" tai "pitsi" reunat tuovat oman pikkulisänsä.
Aloitin näiden tekemisen tekemällä mustat röyhelöreunat pienillä tiheillä siveltimen vedoilla. Sen jälkeen otin Beauty Uk:n Cafe Coulture nudelakan ja lakkasin reunat sillä. Se vaati kolme kerrosta peittääkseen mustan akryylimaalin, mutta onneksi en onnistunut suttaamaan näitä mitenkään kerroksia lisätessäni. Sen jälkeen tein leopardikuviot ja lopuksi sutaisin jonkinnäköiset narut osioiden välille. Näiden tekeminen ei ollut lainkaan vaikeaa! Ainoa haastava kohta on se, jos lakka on ohutta ja vaatii useamman kerroksen reunoille. Jos siitä onnistut niin mikään ei estä sinua tekemästä tällaisia kynsiä! Oikeastaan edes se, että sutaiset "ohi" seuraavalla kerroksella, ei estä sinua, koska pystyt peittämään mokasi samalla värillä mitä röyhelöt ovat. Olisi kiva nähdä eri versioita ja eri kuvioilla varustettuja korsettikynsiä! Joten, jos innostut itsekin näistä, käy linkkaamassa minulle oma versiosi :)
Minkälaiset ovat/olisivat sinun korsettikyntesi? :)
Oi miten kauniit ja erilaiset! Mun korsetit on täällä: http://korukynsilla.blogspot.fi/2012/08/holokorsetti.html
VastaaPoistaOi, nuo on tosi nätit ! ja IHANAT VÄRIT ! <3
PoistaTosi hienot!:)
VastaaPoistaUpeat! :)
VastaaPoistaKiitti ;)
PoistaUusi lukija hämeenlinnasta myös ilmoittautuu :) Jipii! Ihanat nuo kynnet <3
VastaaPoista