9. joulukuuta 2011

Leffoja joista pidän :)


Tykkään aika monenlaisita elokuvista ja kattelen niitä melko paljon. Nykyään jäänyt hieman vähemmälle ajanpuutteen vuoksi. Aattelin tehdä oman listauksen suosikeistani, joista voitte sitten mahdollisesti inspiroitua niitä katselemaan. Kerron elokuvasta pikaisesti idean ja oman mielipiteeni :) Tein oikein "hienot" kategoria otsikotki, haha. 



1. Kauhea kankkunen 1 & 2
Molemmat osat alkaa sillä, että jätkäporukka herää polttari illan jälkeen jostain oudosta paikasta eikä muista edellisestä illasta yhtään mitään. Molemmissa osissa joku porukasta on kateissa, ja muut ryhtyvät selvittämään edellisillan tapahtumia. Täynnä todella hassuja tilanteita ja paljon huumoria ! :D Ite tykkäsin ihan superhyperpaljon. Kannattaa katsoa jos kaipaat kunnon naurut !

2. American Pie 1, 2, 3, 4, 5, 6 & 7
American Piet on häröjä komedioita, joten jos oot yhtään kaksimielinen ihminen niin kannattaa katsoa ! Aika pitkälti näissä on joku jätkä/jätkiä sekoilemassa kaikkea pervoa. Ite tykkäsin erityisesti kahdesta ensimmäisestä, koska siinä oli niin hyvä "päähenkilö". Beta Houseki on tosi jäätävä :D Ehkä paras kuitenki näistä. Viimesimmästä " the Book of love " en oikein innostunu, ei ollu nii härö ku muut.

3. Sinkkuelämää 1 & 2
Että mä tykkään Sinkkuelämää sarjasta ja näistä leffoista! Sinkkuelämää kertoo neljän naisen (Carrie, Samantha, Charlotte ja Miranda) elämästä ja kommelluksista. Jokainen on täysin erilainen henkilö; Carrie kirjottaa kolumnia ja taitaa etsiskellä "sitä oikeaa", Samanthan petikumppanit vaihtuu melkein joka jaksossa, Charlotte haluaa naimisiin ja Miranda sai lapsen vahingossa ex-miehensä kanssa. Elokuvat on ns. jatkoa tv-sarjalle. Tykkäsin molemmista tosi paljon, mutta Sinkkuelämää 2 taisi olla hieman vielä eksoottisempi kun tapahtumapaikkana oli Abu Daphi eikä New York. Leffoista/sarjasta tekee niin mielenkiintoisen se, että se on niin totuudenmukainen ja uskon että moni hieman mua vanhempi henkilö pystyy näihin samaistumaan ja sanomaan "niinpä, tuttu juttu". :)

4. Beverlyhillsin kyttä
Tykkään Eddie Murphystä näyttelijänä, siks tykkäsin tästä :D Juoni ei niinkää innostanu, mut huumoria ei tästä leffasta puutu ! Murphy näyttelee poliisia, joka ei ihan hirveesti kuuntele esimiehiään jne. Ja selvittelee juttusia itekseen omin luvin. Kantsii kattoo, jos haluat leffan missä ei tarvii ihan superpaljoa keskittyä, jotta pysyy kärryillä.

5. Me kaksi ja Irene
Jim Carrey näyttelee tässä ylikilttiä poliisia Charlieta, jota kukaan ei usko ja vaimoki lähtee tummaihoisen kääpiön matkaan (jonka kanssa on tehny 3 lastaki, ne tosin jää Charlielle) Lopulta Charlie pimahtaa ja kärsii sitten jakautuneesta persoonallisuudesta. Pahis puoli (Hank) on kauhee kovis jne. Tykkäsin tässä leffassa kauheesti huumorista mitä siinä oli. :) 


6. Scary Movie 1, 2, 3, 4 & 5
Scary Moviet on parodioita erilaisista kauhuleffoista. Jotkut menee kyllä ihan överiksi, mutta jos sun mielestä kauhuleffat on ihan liian pelottavia, niin valkkaa näistä joku niin saat kyllä kiinni siitä ideasta mikä alkuperäsessä versiossa on ollut. :) Ensimmäinen Scary movie oli ehkä kaikista parhain :D Wazaaa !



1. P.S. Rakastan sinua
Aw ! Luin ensin kirjana, lainasin sen siskolta. Oli kyllä meinaa tuplasti parempi ku elokuva! Mutta, uskon ettei leffa ole lainkaan huono, varmasti vielä söpömpi ja mahtavampi (ja surullisempi) ilman sen suurempia ennakkotietoja ja vertailukohdetta. :) Leffa kertoo siis naisesta, jonka tuoreaviomies kuolee. Kuollut aviomies on jättänyt naiselle vuoden ajaksi jokaikiselle päivälle kirjeen, jossa antaa ohjeen/neuvon mitä naisen pitäisi tehdä. :) Tosi suloinen ! Ehdottomasti suosittelen romantiikan nälkäisille.

2. Aina eka kerta
Leffassa on nainen, joka kärsii auto-onnettomuuden aiheuttamasta jostain muistihäiriöstä. Nainen muistaa vain sen yhden ainoan päivän ja elää sen joka kerta uudelleen ja uudelleen. Mies (on muuten sama näyttelijä ku Just go with it -leffassa ;o !! ) rakastuu kyseiseen naiseen. Tykkäsin tästä ja oon nähny ihan miljoona kertaa :)

3. Just go with it
Tää kertoo miehestä, joka metsästää naisia baareissa vihkisormus sormessa vaikka ei olekaan naimisissa. Lopulta siitä tulee ongelma, koska tää mies ihastuu oikeasti erääseen naiseen, joka sitten erään kerran löytää tuon sormuksen ja suuttuu. Tän miehen joku assistentti tms. ryhtyy esittämään vaimoa ja enempää en kerrokaan mitä tapahtuu :) Aikas hyvä elokuva :) vähän komediaa mukana !

4. Vain seksiä
Nimi kertoo jo kaiken. :D Leffan alussa mies ja nainen eroavat kumppaneistaan ja turhautuvat seurusteluelämään, joten haluavat pelkästään näitä parisuhteen tuomia "etuuksia". Aikas ennalta arvattava leffa, ja aika pitkälti nimensä veroinen. Kantsii kuitenki vilkaista :)  

5. Näin ystävin kesken
Leffan idea on pitkälti sama ku ylemmässä, mutta tässä nainen on aika "kylmä ja tunteeton" ja tyrmää miehen tunteet tyystin. Tää oli ehkä samalla tasolla jopa ku Vain seksiä, mutta molemmat ihan yhtä ennalta arvattavia..





1. Näin koulutat lohikäärmeesi
Aika erilainen lasten leffa tämä, kertoo viikingeistä jotka taistelee lohikäärmeitä vastaan :D Päälikön poika on heiveröinen ja täysin kömpelö. Tykkäsin tästä jostain syystä tosi paljon. :)

2. Up kohti korkeuksia
Hihii ! Leffassa on keksijä mies (muistaakseni), joka sitten lähtee leijailemaan ilmapallojen varassa talollaan ympäriinsä. Mukaan on tarttunut kuitenkin pikku poika ja enempää en muistakaan. Oli ihan pro lasten leffa! :D

3. Autot 1 & 2
Oon nähny Autot -leffan pääasiassa sen takia, että siskon poika (Daniel) halus kattoo aina uudestaa ja uudestaa. Se kertoo kilpa-autosta jonka paras ystävä on Martti - ränsistynyt hinausauto. Tarina on kuitenki sinänsä aikas mukaansa tempaava. :D Autot 2 piti nähä ennenku Daniel saa sen dvd:nä :'D Haha.



1. Hitman
Nukahdin kesken leffan (damn) :D Mut osaan sanoa sen verran että todellakin kannattaa katsoa ! Ärsyttää oikein että nukahdin kesken.. Tää kertoo eräästä poliisien etsimästä ja taitavasta palkkamurhaajasta.

2. Isku Mogadishuun
En oo varmaan ikinä ennen kattonu yhtäkään sotaelokuvaa, mutta Jopon myötä vähän tää et minkätyyppisiä leffoja katotaan, on laajentunu. Isku Mogadishuun on ihan tositapahtumiin pohjautuva tosi todellinen (ainaki mun mielestä) elokuva. Kannattaa kattoo, vaikka nyt aattelisit " Mä en todellakaan tule IKINÄ kattomaan yhtäkään sotaleffaa. "





1. Saw 1, 2, 3, 4, 5, 6 & 7
Sawit on RAAKOJA kauhuleffoja, joissa joku nappaa huonosti käyttäytyviä, virheitä tehneitä ihmisiä "kokeisiin/ansoihin" jotka koettelee jollain tapaa omia moraalisia arvoja. Jos läpäisee sellasen todella raa'an (veri lentää, hyi) ansan, pääsee pois ja on oppinut uuden näkökulman elämään tai jtn. Ite en pidä siitä että veri lentää leffoissa mut nää on mahtavia ! Kannattaa ehdottomasti katsoa, jollet ole liian herkkä veren lentämiselle/kauhu elokuville.

2. Paranormal Activity 1 & 2
Tosi todellisesti kuvattuja elokuvia, jotka kertoo yliluonnollisista (demonit) asioista. Oli jälkeenpäin ihan pakko googlata että oli varmasti ihan vaan leffa :D Paranormal Activity 2 kertoo ekaa leffaa edeltävistä tapahtumista. Kolmas osa kertoo sit tokaa osaa edeltävistä jutuista. Aion todellakin katsoa kolmannenkin !

3. Scream 1, 2, 3 & 4 
Kai kaikki tietää sen naamarin missä on valkoinen naaama ja "huutava" suu? Ihan niinku siinä eräässä kuuluisassa taideteoksessakin? Nää leffan kertoo sellaseen naamariin ja mustaan viittaan pukeutuneesta murhaajasta, joka on aina Sidney nimisen naisen riesana (murhaaja on kyl joka leffassa eri). Tykkäsin tooosi paljon ! Paitsi että mun mielestä neljäs oli toteutuksellisesti paljon huonompi ku aiemmat.

4. Deep blue sea
Pieni tutkijaryhmä säätää haiden kanssa, lisäämällä jtn älyä niille. Sit niistä haikaloista tulee turhanki älykkäitä ja siitä eteenpäin menevät tapahtumat näet ku katsot elokuvan ! :D Täs on muuten käytetty jtn robottihaikaloja, et se tuo elokuvaan pikkusen todellisuuden kuvaa ku ei oo edes tietokoneella piirrettyjä fisuja! :D Ihan jees leffa.

5. Case 39
Tää kertoo sosiaalityöntekijästä joka ottaa huostaansa pikkutytön, joka ei ookkaan ihan normaali. :D Kannattaa kattoa. Leffa oli muuten hyvä, mutten tykänny lopun toteutuksesta :D


6. Ottolapsi
Perhe adoptoi hiljaisen, kiltin ja herttaisen tytön jostain lastenkodista. Tyttö osottautuukin joksikin ihan muuksi kuin kiltiksi, hiljaiseksi ja herttaiseksi. Mun mielestä oli aikas karmaiseva elokuva :o Mut kannattaa kattoo jos tykkää kauhuleffoista.




Toivottavasti löysit edes jonku kiinnostavan leffan ! :> Toivoisin, että laittaisit mulle kommentilla oman lempileffasi, tai ihan vaan leffan joka on mielestäsi huippuhyvä, niin niistä sitten valkata mieleiseni seuraavaa katselukertaa varten :) Lisäksi liittäisin tähän postaukseen kuvan äiten uudesta koirasta ! Josta tietty tuli ihan mun lellivauveli heti. Nukassa on tanskan doggia ja saksanpaimenkoiraa. ja se on ISO sylivauva (tunki kokoajan syliin) :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit on aina tervetulleita ! :)