3. toukokuuta 2014

I'm Back !

Niinkuin otsikko jo kertoo, aion nyt noin vuoden jälkeen jatkaa blogiharrastustani taas. Vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista, mutta ennen kaikkea totaalinen innostuksen lopahtaminen kynsi/blogiharrastusta kohtaan. Olin pitkään tekemättä kynsiä lainkaan ja nyt viime aikoina olen taas innostunut, en ehkä ihan niin aktiivisesti kuin joskus aikaisemmin mutta innostunut kuitenkin. Kiitos kaikille lukijoilla, jotka ovat jaksaneet roikkua lukijanani näinkin pitkän ajan. Tänään aion teille esitellä kahdet kynnet, toiset tein siskolleni ja toiset itselleni. 


Nämä ovat siskoni kynnet, joihin inspiraatio iski Robin Mosesin videosta, katsoin mallin ja tein sitten oman versioni. Nyt en valitettavasti pikaisen tutkailun jälkeen löytänyt ko. videota, olisin muuten linkittänyt suoraan siihen. Se oli sen verran vanhempaa materiaalia. Näihin käytin valkoista, pinkkiä ja keltaista lakkaa sekä mustaa akryylimaalia.


Omilla kynsillä tällaiset ehkä vähän epämääräiset pläjäykset. Pohja on tehty töpöttelemällä ensin valkoista lakkaa kynsien kärkeen häivyttäen tyveä kohti, sitten pinkkiä samallailla satunnaisesti valkoisen sekaan ja lopuksi keltaista. Päälle itse päädyin laittamaan vielä upeita pieniä keltakultaisia hexagon glittereitä. Ilman niitäkin lakkaus oli ihan nätti, mutta mielestäni jotenkin keskeneräisen näköinen.


Alku takkuilee tässä bloggaamisessa mulla. Tuntuu ettei saanut millään minkäänlaista järkevää tekstiä aikaseksi, joten pahoitteluni. Toivottavasti ymmärrätte...

Kivoja kynsihetkiä teille ! 

3 kommenttia:

  1. Kivoja kynsiä ja tervetuloa takaisin

    VastaaPoista
  2. "Epämääräiset pläjäykset" -kynnet on mun mieleen! Todella kivat:)
    Tervetuloa bloggaamaan taas! Mulla on myös ollut blogin puolella hiljasta,mutta sillon tällön oon yrittänyt saada päivitettyä sinne:)

    VastaaPoista
  3. Ihanat nuo alimmat kynnet. :) Kivan kesäiset.

    VastaaPoista

Asialliset kommentit on aina tervetulleita ! :)