Bullied.

"There is only one happiness in life, to love and be loved. - G. Sands"

Otin jotain random kuvia äsken tässä ootellessa Jopoa koulusta.. Kyllä, mulla on prelejä ja kirjotuksia tulossa, mut ei mulla (ainakaa vielä) oo suurta ressiä huomisesta !

Tein tän -07 eli oisko seiskalla, ku tultiin Mainiemeen ja ylipäätää Lammille.

Huomasinpas hyllyssä ton mun tekemän lehmä -taulun. Huomaan sen kyllä päivittäin joo, mut tällä kertaa jotenki erilailla. Mulla on nyt kiva ja hyvä olla täällä maanpäällä, mut ei sitä saa pitää itsestään selvyytenä. Kyllä mä tän tunteen oon mielestäni ihan ansainnutkin.

Jos äkkiseltään kysyttäis et mikä kouluaste on ollu haastavin ja vaikein, sanoisin varmasti: "no lukio tietenkin ! ". Mut jos miettisin hetken.. "Yläaste." Se oli ihan hirveetä aikaa, vaikka ala-astekin oli kauheeta! Ei todellakaan opiskelun tai no oppimisen suhteen, vaan kotona oli vähä mullin mallin kaikki, koulussa oli ihan hirveetä en todellakaan halunnut mennä sinne.. Mä oikeasti odotin meidän Mainiemi -reissulta vähän enemmän, oltiin me sentää 7 kuukautta siellä, mut noh, ei se mitään. Onkohan se niin, että niitä kiusataan, jotka sen kestää ? Tai jotka on kovaäänisempiä ja rääväsuisempia? Tai yksinkertasesti niitä, jotka on ulkonäöltään, uskonnoltaan tms. erilaisia? Mä olin kovaääninen, sanavarastoani koko ikäni kartuttanut, rikkinäinen ja lihava tyttö. Oli mahtavaa. Tiiättekö kuin tervetullut tunne tulee, kun et muutakaan takaisin mistä tulit seiskaluokan jälkeen, sulle sanotaan: " Hyi, eiks sun pitäny muuttaa pois?" Saati sit se, että hyvä ystävä ei olekaan enää niin hyvä ystävä vaan on löytänyt uudelleen vanhan ystävänsä hyväksi ystäväkseen? Tulee vähän käytetty ja turha olo. Miettikää sitä, että toi vaan pahenee vuosi vuodelta, koko yläasteen ajan. Dramaattisesti tästä seurais kaikenmaailman masennuksia ja syömishäiriöitä, mut ei mulla. Mä taistelin koko yläasteen läpi ja olin ehkä vähän uhka rohkea ja jäin lukioon samojen ihmisten kanssa. No, kyllähän siitäkin selvittiin (vai selviänköhän?).

Mun elämä varmaanki mullistu aika pitkälti laihtumisen myötä. Miettikääs, nimenomaan mun piti muuttua ja vieläpä ulkonäöllisesti jotta ei sada jokaikinen päivä lokaa niskaan? Onko se oikein? Ei. No, enpä mä niitä ihmisiä varten herkkujen syöntiä lopettanu, enkä oikeestaa varsinaisesti laihduttanukkaa. Mä olin jonku verran ylipainoinen (oikeestaan aika paljonkin) ja koukussa herkkuihin! Enpä ollu melkein kahteen vuoteen, kunnes rupesin taas syömään niitä. En mä nykyään onneks nii pahasti koukussa herkkuihin ole, itseasias useimmiten tulee vaan hyvä olo ku syö niitä, ennen tuli kauhee morkkis ja yököttävä olo.

Ehkä mä oon vähän aikuistunut ala- ja yläasteen ajoilta. Ehkä mä oon nyt vähä enemmän hyväksyny ite itteni tai sit mä en vaan enää välitä muiden mielipiteistä. Mut sen mä vaan sanon, että kyllä se laihtuminen ja Lammille jääminen oli aika mullistava muutos/päätös mun elämässä, sen jälkeen oon ollu onnellisempi, rupesin seurustelemaan ja muutenkin elämä hymyilee. :) Jopo on paras!

 Kyllä musta tulee vielä luontokuvaaja! No ei sentää.. :)